HANKETIEDOT
Säkylän Talvi- ja jatkosotamuseo, museon kehittämis- ja markkinointihanke
Kustannukset: 42.000,00 euroa Rahoitus: Pyhäjärviseudun Leader-ohjelma, julkinen tuki 75 % Toteuttamisaika: 1.11.2007–31.8.2010 Tavoitteet: museon palveluiden kehittäminen, perinteen kerääminen ja tallentaminen, tunnettuuden lisääminen
Toimenpiteet
Jatketaan museon kehittämistä ja markkinointia markkinointisuunnitelman mukaisesti. Hankitaan lisää yhteistyökumppaneita ja verkostoidutaan lähiseudun matkailuyrittäjien kanssa. Museopedagogiikan keinoja (esim. työpajatoiminta) tullaan käyttämään museon palveluiden kehittämisessä tarpeen mukaan erityisesti koululaisryhmien kanssa. Hankkeessa jatketaan lisäksi museon varaston luettelointia, veteraaniperinnön keräämistä ja tehdään tutkimustyötä museonhoitajan hallussa olevan aineiston pohjalta. Markkinointia tehostetaan tekemällä esittely-dvd:n ruotsin- ja saksankieliset versiot, englanninkielinen esite sekä vaihtuvia näyttelyitä. Museoviitat on teetetty ja pystytetty pääteiden varsiin. Museon turvajärjestelyt on saatettu ajan tasalle.
Kohderyhmä
Hankkeen kohderyhmänä ovat mm. koululaisryhmät, eläkeläisryhmät, veteraaniyhdistysryhmät sekä yritysporukat.
Museokokoelmien luettelointi ja perusnäyttelyn uudistaminen
Säkylän Talvi- ja jatkosotamuseossa toteutettiin kesäkuusta 2006 toukokuun loppuun 2007 kestänyt EU-osarahoitteinen hanke, jonka päätavoitteena oli museokokoelmien luettelointi ja perusnäyttelyn uudistaminen sekä museotilan muuttaminen Museoviraston määräysten mukaiseksi näyttelytilaksi. Hankkeen projektisihteerinä toimi FM Maija Kärki.
Museo sijaitsee Säkylän Köörnummen teollisuusalueella, teollisuushallissa, jossa toimivat museon lisäksi sotilasvarusteita myyvät ja vuokraavat yhtiöt Oy Milpro Ltd ja Milform Oy. Museotila erotettiin hallista omaksi yksikökseen, jolloin museotilan pinta-alaksi tuli yli 200 neliömetriä. Rakennustyöt toteutti Huittisten ryhmärakentajat Oy.
Museon kirja- ja esinekokoelmat luetteloitiin pääosin atk-pohjaiseen luetteloon. Perusnäyttelyä kehitettiin esinekokoelmien pohjalta tunteisiin vetoavaksi ja sotiemme historiaa avaavaksi kokonaisuudeksi. Säkylän lentotukikohdan historian kautta painopisteeksi muodostuivat myös paikalliset sota-ajan kokemukset. Lisäksi aloitettiin veteraaniperinteen keruu museon kokoelmiin. Esineistöä ei varsinaisesti hankkeen aikana konservoitu, mutta museon pihalla sijaitsevat aseet kunnostettiin ja piha-alueen viihtyisyyttä parannettiin.
Hankkeeseen liittyi myös museon omien www-sivujen suunnittelu ja toteutus. Hankkeessa toimittiin yhteistyössä Säkylän kunnan ja Rauman Seudun Kehitys Oy:n kanssa.
Lisätietoja hankkeesta antaa
museonhoitaja Ilpo Nurmi
info[at]sakylantalvijajatkosotamuseo.fi
puh. 0400 955 598

|